Suurkaupunkien taustakohina tekee kuvataiteesta usein anonyymiä, ja näyttelyt tarvitsevat mediahuomiota murtautuakseen ihmisten tietoisuuteen. Teoksista tulee siksi helposti vain taidekentän manifestaatioita; ne käsitteellistävät ympäristönsä ja määrittävät paikkansa nykytaiteen joukossa. Pahimmillaan ne jäävät huudoiksi pimeyteen.
Saarijärven taiteilijaseura Sienan yhteisnäyttelyssä lähestymistapa on päinvastainen. Teokset kutsuvat tuttavallisesti luokseen ja niistä kuvastuu lämmin yhteisöllisyys. Samalla työt ovat todistuskappaleita ja jälkiä eletystä elämästä, siksi niiden esteettinen arvottaminen tuntuu turhalta.
Omaehtoista taidetta
Näyttelyn teokset ovat syntyneet omaehtoisesti ja riippumattomasti. Tekijän välimatka katsojaan on lyhyt ja suora. Erityisen arvokkaana pidän näyttelyn tekijöiden suurta ikäeroa, joka osoittaa kuvataiteen tekemisen merkityksen koko ihmiselämän pituudessa. Kokonaisuus kasvaa siten pienen mittakaavan kuvamaailmaksi, jossa katsojan ja tekijän roolit sekoittuvat hedelmällisesti. Positiivisena yllätyksenä näyttelyssä on myös installaatioita, jotka kasvattavat näyttelyvierailua tilalliseksi kokemukseksi.
Törkeen tärkeetä -näyttelyä viitoittaa seuran puheenjohtajan Heini Tenokosken kokoama ystäväni-kirjan kaltainen kansio Sienan taiteilijoista. Se välittää tunteen, että kuvantekeminen on jotakin, johon ei tarvitse ryhtyä erikseen, vaan se on luonnollinen osa elämää.
Yhteisöllisyyttä
Laajemman kehyksen näyttelylle kirjoittaa läänintaiteilija Hannu Castrén juryttäjän puheenvuoro -tekstillään. Tällainen näkökulma taidenäyttelyn yhteydessä on harvinainen, mutta tässä tapauksessa ehdottoman olennainen. Castrén kertoo viisaasti juryttämisen ongelmista ja mahdollisuuksista. Törkeen tärkeetä -näyttelyssä hän on valinnut taiteilijajoukon monipuolisuuden ja yhteisöllisyyden tärkeimmiksi sisällöiksi, mistä on helppo olla hänen kanssaan samaa mieltä. Samalla hän tuo esiin sen merkityksen, joka pienillä taiteilijaseuroilla on koko kulttuurille.
Kokonaisuuden kannalta ongelmaksi tosin muodostuu näyttelyarkkitehtuuri, joka on lukuisten pienimuotoisten töiden johdosta hieman kakofoninen. Näyttelyteeman ylimalkaisuuskin nivoo teokset vain viitteellisesti. Ehkä parempi ajatus olisi ollut koota aihemaailmaa vähemmän kantaaottavaksi, mitä tuntuisi viestivän valtaosa teoksistakin.
Teosten keskittyneisyys luultavasti kasvaisi tekijöiden pitkäjänteisemmällä ajankäytöllä. Syventyneemmällä ja tutkivammalla otteella töiden vahvuudet, niistä kumpuava omintakeisuus ja yksilöllisyys, korostuisivat selvemmin.
Törkeen tärkeetä -näyttelyn vahvuus ja mielekkyys rakentuvat sen kyvystä kasvaa museotilaa laajemmaksi, että sen merkitykset ovat henkilökohtaisia ja paikallisia. Tekijä ja näyttelyvieras jakavat yhteisen kokemuksen kuvataiteesta, joka on syntynyt meistä itsestämme.
Taiteilijaseura Sienan yhteisnäyttely TÖRKEEN TÄRKEETÄ Saarijärven museossa 7.6. saakka
– Keskisuomalainen | Torstaina 28.5.2009