Sienalaiset räväyttivät museolla

tarkeaa

Törkeen tärkeetä on melkoisen ronski nimi taidenäyttelylle. Sienalaisten näyttely Saarijärven museolla on nimensä veroinen. Puhuttelevat työt ovat sopivilla paikoillaan tukemassa toisiaan. Sanoma on nimensä mukainen.

Museonjohtaja Kari Kotalainen kuvaa museon ja taideseura Sienan yhteistyötä tiiviiksi, vaikka museossa on vasta toista kertaa seuran näyttely.

Rima korkealla

– Olemme dokumentoineet Sienan näyttelyitä vuosien ajan ja voineet todentaa kehityksen, mitä on tapahtunut. Seuralaisten tekeminen on tavoitteellista ja mielestäni tämä näyttely on osoitus siitä. Teema nostaa rimaa jokaisen tekijän osalta ja myös museolta.

Näyttelyssä on 43 tekijältä 93 työtä. Tekijat ovat harrastajia ja ammattitaiteiljoita, josta nuorin on 10-vuotias ja vanhin 85 vuotta.

Työt on valinnut taiteilija Hannu Castrén. Hän kelpuutti näyttelyyn töitä jokaiselta sienalaiselta, jonka töitään tarjosi. Lopputuloksen perusteella valitsija on toiminut oikein, sillä taso pitää museon joka kolkassa. Teemassa pysytään ja pirteästi.

Castrénin periaatteena töitä valitessa oli, että Sienan yhteisöllinen luonne korostuu.

Pariisilaissolmio

– Jokaisella Sienassa on mahdollisuus oppia toisiltan ja ymmärtää oman tekemisensä vaiheet vartaisarviointia tekemällä. Myös näyttely sopii tälläiseen prosessiin vallan mainiosti. Näyttelyssä vuoropuheluun tulee mukaan myös yleisö, Castrén pohtii. Jos työ jää valitsematta näyttelyyn, tekijän ei kannata loukkaantua. Hannu Castrén on sitä mieltä, että näyttelyn juryttäjää saa kritisoida. Se synnyttää keskustelua ja vie taidetta eteenpäin.

– Tämä on mitä parhain tapa nostaa paikallista taidetta esille ja uskon, että näyttely kiinnostaa myös muita kuin saarijärveläisiä. Varsinkin, kun ammatilainen on huolehtinut ripustuksesta, Kari Kotalainen sanoo.

Kuin piirimestaruuskisassa

Sienan puheenjohtaja Heini Tenokoski sanoo, että teeman mukana rakennettava näyttely edellyttää taiteilijoilta työtä.

– Pitää puristaa ja puristaa. Pakko tehdä vielä enemmän kuin muulloin. On ihan kuin olisi harjoittelemassa piirimestaruuskisoihin ja vaikka siellä ei menestyisikään, tietää, että on paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Niin tässäkin tapauksessa taitelijat ovat näyttelyn myötä nousseet uudelle tasolle.

– Kun kehittelemme teemaa, nimi piti nimeä sopimattomana. Se osoittautui kuitenkin toimivaksi, tärkeetä tekijät ovat löytäneet niin maailmanlaajuisia asioita kuin aivan lähipiiristäänkin. Näytelyä varten oli julistekilpailu. Sen voitti Pirjo Mielonen. Museolla oli myynnissä myös teeman mukaista t-paitaa.

Näyttely on museolla 7. kesäkuuta saakka.

– Risto Koivisto | Sampo -lehti

Keskiviikkona 29. huhtikuuta 2009